lauantai 23. toukokuuta 2009

Älynäyttö


Koko eilisen päivän istuimme harjoittelemassa eBeam-älynäytön käyttöä. Ohjelma voi korvata liitutaulun, piirtoheittimen ja jopa videoneuvottelulaitteet. Kun kirjoitan jotain tauluun, kaikki tallentuu automaattisesti tietokoneen muistiin. Jos oppilas on ollut tunnilta poissa, hänen tarvitsee vain avata tietokoneellaan ohjelma ja alkaa seurata tunnin etenemistä nopeutettuna. Jokainen kirjoittamani asia on tallentunut koneelle.

Laitetta voi käyttää sekä normaaliopetuksessa että etäopetuksessa. Etäopetuksessa voi olla lisänä vielä Skype, jolloin oppilas ja opettaja näkevätkin toisensa. eBeam on helppokäyttöinen ja aion jo tänään asentaa sen omalle koneelleni. Toisaalta, onpahan taas uusi lelu opettajalle ja oppilaille. Itse opetettava asiahan ei muutu miksikään, vaikka käyttäisin vain liitua ja leukaa, mihin sitten usein joudutaankin, kun tietokone ilmoittaa, että puuttuu sitä ja tätä ja tuota ja on katkosta ja huoltoa ja virusta ja ties mitä.
Kuvassa kouluttaja konstruoi tilannetta, jossa sama asia näkyy sekä opettajalla että oppilaalla, oli oppilas sitten missä tahansa.

Illalla oli sitten vielä erään kollegan luona tupaantuliaiset ja karttakepin upottajaiset. Olen ollut ymmärtävinäni, että järvettömillä seuduilla puhutaan karttakepin katkojaisista. Samapa tuo, mutta itse olen upottanut kepin jo syvälle, minulla ei ole enää tänä keväänä yhtään opetusta, on vain koevalvontoja ja kokeiden ja aineiden korjausta. Minulle on annettu tehtäväksi myös kirjoittaa puhetta erään kollegan eläkkeellelähtötilaisuuteen, kun vain ymmärtäisin mitä siihen pitäisi kirjoittaa.

2 kommenttia:

Elina Koivisto kirjoitti...

Hei, annoin sinulle tunnustuksen "Ihana blogiystävä" kiitoksena monipuolisista ja mielenkiintoisista kirjoituksistasi!

Kirlah kirjoitti...

Kiitos Elina. Tunnustukset lämmittävät ja innostavat aina. Jostain kumman syystä meinaa aina välillä tulla uskon puute tähänkin hommaan, vaikka alun perin tavallaan vain itseä varten on ruvennutkin kirjoittamaan.