Oppilaani on palannut Saksasta. Väitti, että oli muka vaikeampaa sopeutua taas tänne kuin kolme kuukautta sitten Saksan oloihin. Uskoisiko tuota!Ei kuulemma ole kivaa ottaa kenkiä pois luokkaan mennessä, on muka vaikeaa taas sinutella opettajia (eihän se pakollista ole, kyllä meitä saa teititellä). Kun aamulla herää ja luulee, että kello on varmaan kuusi, se onkin yhdeksän, yhtä pimeää kuin siellä kuudelta. Väitti ottaneensa täällä aamulla eväätkin kouluun lähtiessään, mutta söi ne jo matkalla, kun muisti että hei, meillähän on kunnan tarjoama ilmainen kouluruoka!
Oli kuulemma järkyttynyt, kun hänellä heti eka päivänä oli alkajaisiksi ruotsia ja olin kysynyt ruotsiksi matkasta. Järkyttynyt siksi, että luokka nauroi, kun hän ei muistanut enää yhtäkään ruotsin sanaa, ja järkyttynyt juuri siksi, että ei muistanut enää ruotsin sanoja.
Ihanaa, joululoma alkoi eilen. Olikin nyt vain minijoulujuhla kirkossa käynteineen, koska itsenäisyyspäivänä oli suuri tilaisuus.
Olin tehnyt abiluokalleni joulukortit. Oppilaille olin kirjoittanut pari riviä, jossa jokainen sana alkoi kunkin oman etunimen alkukirjaimella. Luin ne kaikki ääneen. Joistakin oli helpohko keksiä juttua niin, että luokka nauroi kuollakseen, hyväntahtoisesti tietysti. Huomasin yhtäkkiä lauseita tehdessäni, että tunnen toiset oppilaat huomattavasti paremmin kuin toiset. Silloin kun tietää oppilaasta jotain, on paljon helpompi keksiä tarinaa, vaikka olisi vaikea alkukirjainkin.
Nyt sitten ei muuta kuin odotellaan joulua ja yritetään unohtaa koulu joksikin aikaa.
3 kommenttia:
"Uskoisiko tuota!"
Kyllä se kuulemma on niin, että paluushokki on vaihdossa olleilla usein suurempi kuin uuteen paikkaan sopeutuminen. Lisäksi tiesivät viisaammat kertoa, että ensimmäinen 6kk on vaihto-oppilaalle ns. "honeymoon-aikaa", eli kaikki näyttää uudessa kotimaassa paremmalta, upeammalta ja mahtavammalta kuin vanhassa kotimaassa. Sitten tulee "krapula-aika", jolloin taas kaikki näyttää ihan kamalalta ja on kova koti-ikävä. Tämän jälkeen pitäisi sitten elämän taas tasoittua ja uuteen kotimaahan osaa sitten jo suhtautua "neutraalisti" tai ainakin jotenkin järkevämmin. :)
Paluushokki on kuulemma niilläkin suurempi, jotka ovat kauan jossain "alkeellisessa" maassa. Tuttavani oli 80-luvulla kaksi vuotta Indonesian viidakossa eikä osannut kaupungilla enää tehdä ostoksia, käyttää vessaa, pestä käsiään, parkkeerata autoa parkkitaloissa jne. Uusia koneita ja vimpaimia oli tullut niin paljon yhdessä hujauksessa. Jopa osa maksuvälineistä, eli pennit, oli sillaikaa poistettu.
Itse useita eripituisia pätkiä ulkomailla (sekä kaukomailla että Euroopassa) viettäneenä olen sitä mieltä, ettei kolmen kuukauden jälkeen mitään oikeaa kulttuurishokkia koeta palattaessa. Kaveri on kiinnittänyt huomiotaan eräisiin eroavuuksiin ja osaa tuoda huomionsa esiin dramaattisesti. Toivottavasti hän osaa hyödyntää muuallakin itseilmaisun lahjaansa.
Lähetä kommentti