keskiviikko 5. joulukuuta 2007

Itsenäisyyden juhlintaa ja etäopetusta


Meillä oli hieno päivä, juhlimme itsenäisyyttä. Aamulla oli lipunnosto ja rehtorin puhe, minkä jälkeen oppilaat katsoivat eri luokissa valitsemaansa elokuvaa. Itse olin ryhmässä, joka katsoi auditoriossa elokuvan Äideistä parhain.

Tiesin jo etukäteen, että se olisi katsomisen arvoinen, mutta en tiennyt, että se nostattaisi niin tunteet pintaan. Jo alkumetreillä alkoi useimpien silmistä valua vesi. Oppilaat istuivat hiiren hiljaa koko parituntisen, vaikka oli yläastelaisetkin mukana.
Ja pitipä vielä sekin kokea, että elokuvan loputtua kukaan ei rynnännytkään ulos, vaan kaikki istuivat paikallaan usean minuutin verran lopputekstienkin ajan. Oikein piti jonkun open alkaa hätistellä ihmisiä salista pois. Ihmettä kerrakseen!!

Ei ollut ruokailuunkaan mennessä mitään tappelua, meillä oli oikein juhlaruoka jälkiruokineen ja valkoiset liinat pöydissä. Pääjuhla alkoi ruokailun jälkeen, mikä meni minulta sivu suun, sillä minulla alkoi saksan etäopetus .

Laitteet on saatu toimimaan, jopa kuvakin näkyy, mutta nappuloita ja näppylöitä on liikaa tavalliselle käyttäjälle. Jos meinasi vain vaikkapa kääntää kameran välillä kuvaamaan oppilasta eikä koko ajan minua, jo silloin lakkasi toisella paikkakunnalla dokumenttikamera näkymästä. Tällaisille poropeukaloille pitäisi olla idioottivarma peli, joka toimisi aina varmasti vain yhdellä napin painalluksella.
Mutta selvisimme kunnialla kaksoistunnista ja vielä ne kaikki lupasivat perjantainakin tulla tunnille!

Ei kommentteja: