Väsymystä pukkaa

Syksy on mennyt tähän asti melko mukavasti, mutta nyt iski väsymys. Ei ainoastaan minuun, vaan oppilaisiinkin. Abit olivat kaikki puoli pyörryksissä, silmät vain tuijottivat ja harittivat näkemättä mitään. Kenellä ties mistäkin syystä. Joku oli tulossa sairaaksi, joku oli valvonut viikonlopun, jotain väsytti muuten vain tämä pimeys ja tietoisuus lukuvuoden päättymisestä. Ei puhettakaan, että olisi mitään viisasta saanut heidän kaaliinsa.

Hyvin ei mennyt muillakaan opettajilla. Eräs valitti, että jollain luokalla joku oli oikeasti nukkunut tunnilla, ja ope oli käynyt pari kertaa herättämässä! Jo on aikoihin eletty. Unilukkari pitäisi palkata kouluun, kuten ennen oli kirkoissa.

Minulla oli vielä kolmesta neljäänkin yksi tunti. Se se vasta tuskallinen tunti on. Ulkona pimeää, melkein kaikki muut luokat lähteneet kotiin, väsymys painaa sekä opettajaa että oppilaita. Eräs oppilas alkoi kysellä minulta, enkö minä koskaan ole väsynyt! Voi, voi, kunpa hän tietäisi, miten paljon ja monta kertaa. Mutta ilmeisesti minulla on kuitenkin sen verran voimia, että eivät oppilaat huomaa väsähtämistä.

Hyvä niin. Ilmeisesti on niin, että vanhemmiten on sitkeyttä ja rutiinia tehdä työt loppuun. Osaa jotenkin painaa kyllästymisen ja väsymyksen taka-alalle. Olen huomannut, että sellaiset kurjat asiat, mille ei voi mitään, on yritettävä työntää sivuun, muuten ei jaksa mitenkään. Tietysti kohtuuden rajoissa, puhunkin siis vain tilapäisestä väsymyksestä, burn outia lähellä oleva väsähtäminen onkin sitten jo ihan eri juttu.