Vihdoin joululoma

Oppilaani on palannut Saksasta. Väitti, että oli muka vaikeampaa sopeutua taas tänne kuin kolme kuukautta sitten Saksan oloihin. Uskoisiko tuota!
Ei kuulemma ole kivaa ottaa kenkiä pois luokkaan mennessä, on muka vaikeaa taas sinutella opettajia (eihän se pakollista ole, kyllä meitä saa teititellä). Kun aamulla herää ja luulee, että kello on varmaan kuusi, se onkin yhdeksän, yhtä pimeää kuin siellä kuudelta. Väitti ottaneensa täällä aamulla eväätkin kouluun lähtiessään, mutta söi ne jo matkalla, kun muisti että hei, meillähän on kunnan tarjoama ilmainen kouluruoka!
Oli kuulemma järkyttynyt, kun hänellä heti eka päivänä oli alkajaisiksi ruotsia ja olin kysynyt ruotsiksi matkasta. Järkyttynyt siksi, että luokka nauroi, kun hän ei muistanut enää yhtäkään ruotsin sanaa, ja järkyttynyt juuri siksi, että ei muistanut enää ruotsin sanoja.

Ihanaa, joululoma alkoi eilen. Olikin nyt vain minijoulujuhla kirkossa käynteineen, koska itsenäisyyspäivänä oli suuri tilaisuus.
Olin tehnyt abiluokalleni joulukortit. Oppilaille olin kirjoittanut pari riviä, jossa jokainen sana alkoi kunkin oman etunimen alkukirjaimella. Luin ne kaikki ääneen. Joistakin oli helpohko keksiä juttua niin, että luokka nauroi kuollakseen, hyväntahtoisesti tietysti. Huomasin yhtäkkiä lauseita tehdessäni, että tunnen toiset oppilaat huomattavasti paremmin kuin toiset. Silloin kun tietää oppilaasta jotain, on paljon helpompi keksiä tarinaa, vaikka olisi vaikea alkukirjainkin.

Nyt sitten ei muuta kuin odotellaan joulua ja yritetään unohtaa koulu joksikin aikaa.

Väsymystä pukkaa

Syksy on mennyt tähän asti melko mukavasti, mutta nyt iski väsymys. Ei ainoastaan minuun, vaan oppilaisiinkin. Abit olivat kaikki puoli pyörryksissä, silmät vain tuijottivat ja harittivat näkemättä mitään. Kenellä ties mistäkin syystä. Joku oli tulossa sairaaksi, joku oli valvonut viikonlopun, jotain väsytti muuten vain tämä pimeys ja tietoisuus lukuvuoden päättymisestä. Ei puhettakaan, että olisi mitään viisasta saanut heidän kaaliinsa.

Hyvin ei mennyt muillakaan opettajilla. Eräs valitti, että jollain luokalla joku oli oikeasti nukkunut tunnilla, ja ope oli käynyt pari kertaa herättämässä! Jo on aikoihin eletty. Unilukkari pitäisi palkata kouluun, kuten ennen oli kirkoissa.

Minulla oli vielä kolmesta neljäänkin yksi tunti. Se se vasta tuskallinen tunti on. Ulkona pimeää, melkein kaikki muut luokat lähteneet kotiin, väsymys painaa sekä opettajaa että oppilaita. Eräs oppilas alkoi kysellä minulta, enkö minä koskaan ole väsynyt! Voi, voi, kunpa hän tietäisi, miten paljon ja monta kertaa. Mutta ilmeisesti minulla on kuitenkin sen verran voimia, että eivät oppilaat huomaa väsähtämistä.

Hyvä niin. Ilmeisesti on niin, että vanhemmiten on sitkeyttä ja rutiinia tehdä työt loppuun. Osaa jotenkin painaa kyllästymisen ja väsymyksen taka-alalle. Olen huomannut, että sellaiset kurjat asiat, mille ei voi mitään, on yritettävä työntää sivuun, muuten ei jaksa mitenkään. Tietysti kohtuuden rajoissa, puhunkin siis vain tilapäisestä väsymyksestä, burn outia lähellä oleva väsähtäminen onkin sitten jo ihan eri juttu.

Lucia-juhla ohi

Lucia-juhla sujui kivasti. Nuoret lauloivat kauniisti ja äänsivät oikein. Joinakin vuosina ovat ääntäneet sanan valo - ljus niin, että siitä on tullut lutikka. Taikka sana hus on kuulostanut ihan huussilta. Rahaa on kerätty yleensä Lucia-juhlilla nuorten lähettämiseksi kesällä kolmeksi viikoksi ystäväkuntaan Ruotsiin tai Norjaan. Toivottavasti ottavat oppilaita vastaan, sillä varsinkin Ruotsissa on alettu laistaa tästä, eivät ota sinne enää joka vuosi.

Etäopetus on minusta kivaa. Oppilaat ovat ahkeria ja innostuneita. Nyt kun ainakin toistaiseksi laitteetkin ovat toimineet kiitettävästi, on tämä tosi mukavaa vaihtelua tavalliseen luokkaopetukseen nähden, jota sitäkin olen saanut tehdä aivan tarpeeksi elämäni aikana. Nyt alan vain oikein urakalla tehdä heille internetiin tehtäviä, joita voivat sitten käyttää hyväkseen, jos ei aina ole yhteys toiminnassa.


P.S. Olen saanut luvan laittaa tänne hyvän ystäväni Annikin kuvia. tästä lähin laitan myös niitä.

Jännittävää on elämä

Tänään oli taas jotain sähläystä luokkien ja tuntien alkamisajankohdan kanssa. Mutta usein kun sattuu, niin tottuuhan siihen. Ei pitäisi ottaa niin vakavasti, niin pääsisi vähemmällä, mutta kun jotenkin alkaa keittää, jos ei kaikki mene niin kuin on meinattu.

Mutta etäopetus meni mukavasti, samoin jouluruokailu. Kunnan tarjoama jouluruoka oli hyvää, ei vain meinannut jaksaa syödä, kun se oli jo ennen kolmea, minkä jälkeen puoli neljä alkoi opettajainkokous.

Olimme jo etukäteen täyttäneet osaamiskartoituslaput kokoukseen mennessä. Meidän osaamistamme kartoitetaan ensi lukuvuotta silmällä pitäen. Tosiasia on nimittäin, että yhä suurempi osa tunneista annetaan tai vastaanotetaan etäopetuksena. Tunnit tulevat vähenemään rajusti ensi lukuvuonna.

Tähän asti on yläasteella ollut vielä rinnakkaisluokatkin, paitsi nyt seiskoilla yksi luokka. Ensi vuonna tulee olemaan seiska ja kasi molemmat yksisarjaisia, mikä tietää kieliin suurta vähennystä. Lisäksi taas yksi ala-asteen koulu lopetetaan, jolloin kiertävät englanninopet siirtyvät yhä enemmän yläasteen puolelle. Ilmeisesti minäkin joudun ottamaan taas yläasteen tunteja (minullahan on lukion ja ya:n yhteinen virka). Paitsi että mistä niitä tunteja otetaan, kun niitä ei ole. Kovin kovin jännittäväksi käy elämä.

Valokuvatorstain 71. haaste: Juhlava

Tällä viikolla Valokuvatorstain 71. haaste: Juhlava.
Juuri eilen oli jollain suurta juhlaa, elämänsä toinen syntymäpäivä.

Ei aina käy niin kuin haaveillaan

Mikään asia maailmassa ei onnistu niin kuin on suunniteltu. Olin suunnitellut mielestäni erinomaisen ohjelman abien ruotsin kaksoistunnille. Heti alkajaisiksi huomasimme, ettei meille ollut laitettukaan lukujärjestyksiin, missä luokkatilassa tunnit ovat. Juoksin opehuoneeseen katsomaan seinältä, mutta sain hieraista silmiäni toisenkiin kerran ennen kuin käsitin, että meidät oli unohdettu! Meitä ei ollut todellakaan merkitty lukujärjestykseen ollenkaan.

Jostain vessan nurkasta löysimme itsellemme paikan. Kaiken kukkuraksi tunnit katkaisi ruokatunti. Siinä välissä yritin etsiä jotain paikkaa. Matikan luokassa oli tilaa, mutta ei nauhuria, enkä jaksanut lähteä sellaista etsimään, joten se siitä kuuntelusta sitten.

Juoksujalkaa kiiruhdin pois tunnilta, että ehtisin ottaa ajoissa etäyhteyden koneilla, sillä piti alkaa ykkösen etäopetussaksa. No, vaihto-oppilat tarttuivat hihasta ja halusivat, että poseeraan heidän kanssaan kuvassa. Siinä tuhraantui aikaa niin paljon, että nyt piti jo oikein juosta. Meillä ei nimittäin ole lukiossa välitunteja ollenkaan, on vain viiden minuutin aika siirtyä luokasta toiseen.

Kirjoja etsiessäni opehuoneessa kollegat vielä ilkesivät virnuilla, että on oikein sydäntälämmittävää nähdä minun kiireeni sen edellisen helpon laiskottelujaksoni jälkeen!! (Miksikähän ne luulevat minun laiskotelleen!)

Pääsinpä lopuksi luokkaan yrittämään yhteydenottoa. - Ei tapahdu mitään! Monen yrityksen jälkeen soitamme etäpaikkakunnan rehtorille. Yhteys saadaan, mutta mitä hyötyä siitä on, kun oppilaita ei ole mailla ei halmeilla. Olivat lähteneet kotiin. Pidin siis tunnin vain omalle oppilaalleni. Saa nähdä, mitä tästä tulee. Opetusta yritetään järjestää, mutta siitä ei ole hyötyä, jos into on vain toisessa päässä.

Viimeinen tunti kakkosen saksaa menikin sitten niin kuin pitikin, paitsi että yksi oppilas on vielä Saksassa. Mutta hän tulee maanantaina ja sitten alkaa normaali päiväjärjestys.
Kolmelta oli kuitenkin kiva nähdä, että paikalleni oli varattu lautaselle minua varten joulupullaa. On lämmittävää todeta, että irvistelystä huolimatta kollegat kuitenkin huolehtivat työn raskaan raatajistakin.

Itsenäisyyden juhlintaa ja etäopetusta

Meillä oli hieno päivä, juhlimme itsenäisyyttä. Aamulla oli lipunnosto ja rehtorin puhe, minkä jälkeen oppilaat katsoivat eri luokissa valitsemaansa elokuvaa. Itse olin ryhmässä, joka katsoi auditoriossa elokuvan Äideistä parhain.

Tiesin jo etukäteen, että se olisi katsomisen arvoinen, mutta en tiennyt, että se nostattaisi niin tunteet pintaan. Jo alkumetreillä alkoi useimpien silmistä valua vesi. Oppilaat istuivat hiiren hiljaa koko parituntisen, vaikka oli yläastelaisetkin mukana.
Ja pitipä vielä sekin kokea, että elokuvan loputtua kukaan ei rynnännytkään ulos, vaan kaikki istuivat paikallaan usean minuutin verran lopputekstienkin ajan. Oikein piti jonkun open alkaa hätistellä ihmisiä salista pois. Ihmettä kerrakseen!!

Ei ollut ruokailuunkaan mennessä mitään tappelua, meillä oli oikein juhlaruoka jälkiruokineen ja valkoiset liinat pöydissä. Pääjuhla alkoi ruokailun jälkeen, mikä meni minulta sivu suun, sillä minulla alkoi saksan etäopetus .

Laitteet on saatu toimimaan, jopa kuvakin näkyy, mutta nappuloita ja näppylöitä on liikaa tavalliselle käyttäjälle. Jos meinasi vain vaikkapa kääntää kameran välillä kuvaamaan oppilasta eikä koko ajan minua, jo silloin lakkasi toisella paikkakunnalla dokumenttikamera näkymästä. Tällaisille poropeukaloille pitäisi olla idioottivarma peli, joka toimisi aina varmasti vain yhdellä napin painalluksella.
Mutta selvisimme kunnialla kaksoistunnista ja vielä ne kaikki lupasivat perjantainakin tulla tunnille!

Etäopetusta tiedossa

Maanantai ja tiistai ovat vielä koeviikkoa. Keskiviikkona pitäisi alkaa uusi jakso, mutta koska on itsenäisyyden 90-vuotisjuhla, on meillä erilaista ohjelmaa koko päivän. Siis kaikilla muilla paitsi minulla ja ykkösen pitkän saksan lukijalla.

Alkaa nimittäin ykkösen saksa, jossa ei ole kuin yksi oppilas!! Hänelle ei tietenkään yksin pidettäisi kurssia, mutta etäopetuksella toiseen kuntaan saadaan yhdistetyksi kaksi porukkaa, joille ei muuten opetettaisi saksaa ollenkaan. Ei niitä siellä toisessa päässäkään ole kuin kolme oppilasta, joten vähiin menee ennen kuin loppuu!! Siellä toisessa kunnassa pitävät tavallista koulupäivää, joten minun täytyy alkaa etäopetus videoneuvottelulaitteilla.

Olen opettanut ennenkin etäopetuksena saksaa, silloin minulla oli seitsemän oppilasta ja toisessa päässä vain yksi ja hyvin meni. Mutta vaikka nyt on uudet laitteet, ovat ne kuulemma temppuilleet, sanoi venäjänopettajamme, joka on koko syksyn opettanut venäjää niillä laitteilla. Mielenkiintoiseksi heittäytyy. Laitteet piti saada kuntoon, mutta kun koko alueelta ei tahdo löytyä osaavia ihmisiä, jotka ymmärtäisivät niiden päälle jotain.

Olen yrittänyt alkaa uuden kurssin tekoa Moodle-oppimisalustallekin, että oppilaat voisivat sieltä tehdä jotain, jos videoneuvotteluyhteys tökkii. Hankaluutena on sekin, että tulin valinneeksi uuden oppikirjan, joten teettää moninkertaisesti töitä, kun oppikirjakaan ei ole tuttu.

Tulevassa jaksossa jatkuu abien ruotsi, kakkosellakin alkaa taas ruotsi ja saksa ja nyt sitten uutena alkaa tämä ykkösen A-saksa etäopetuksena, mikä jatkuu kevääseen asti, sillä kolme kurssia pitäisi saada opetetuksi. Olen hölmöyksissäni valinnut kakkosen saksaankin uuden oppikirjan, joten kahdessa kurssissa on nyt sitten tiedossa uusia jännittäviä tekstejä!