lauantai 13. lokakuuta 2007

Ajantajukin on mennyt


Eri ihmisillä on todellakin erilainen tapa ilmaista sama asia. Pari päivää sitten kirjoitin, että koulussa pyöri pari nuorta tyttöä sijaisina. Niin kuin olikin, vähän päälle kaksikymppisiä molemmat.
Kun eilen pidin ruotsin sijaistuntia seiskaluokalle ja kysyin, kuka edellispäivänä heillä oli sijaisena, he vastasivat: "Joku nainenhan se oli, ei se niin kauhean vanha ollut". Näkökulma on meillä siis hieman erilainen.

Ja mikähän ihme se on. Kun aloin kysellä oppilaiden nimiä, oli tuttuja sukunimiä vaikka kuinka paljon. Aloin uteliaana tiedustella, ovatko he kenties joidenkin entisten oppilaideni sisaria tai veljiä. Kauhukseni kuulin, että suurin osa ei ole muinaisten oppilaideni sisaruksia vaan lapsia. Entiset oppilaani olivat järjestään näiden vanhempia tai setiä ja tätejä. Odotin jännityksellä, tulisiko isoisiä ja isoäitejäkin jo vastaan, mutta ei onneksi.

Ajan taju on minulla mennyt jo aikaa sitten muutenkin. Vaihto-oppilaamme on kotoisin Leipzigin läheltä eli samoilta seuduilta kuin missä olin 70-luvulla kuukauden kielikurssilla entisen Itä-Saksan alueella. Ajattelin, että nythän me voimme Susannen kanssa yhdessä kertoa entisestä DDR:stä abeille.
Mutta kuinkas kävikään. Hänhän onkin syntynyt vasta vuonna 1992. Ei hän tiedä mitään kommunistisesta Saksasta. Hän sanoi kyselevänsä ensin vanhemmiltaan! Mielenkiinnolla odotan, mitä hänen vanhempansa kertovat. Ovatkohan minun muistikuvani samanlaisia kuin heidän.

1 kommentti:

villasukka kirjoitti...

Itse tajusin olevani "vanha" kolme vuotta sitten kun nykyiset abit olivat ysillä. Opeteltiin tai kerrattiin, en muista, ranskaksi sanomaan omaa syntymäaikaa. Käytin tietysti itseäni esimerkkinä. Hetken oli hiljaista kun kaikilla raksutti päässä kuinkahan vanha tuo ope on. Sitten kuului pojan kiljaisu takapenkistä:"sä oot yhtä vanhan kun mun äiti!" Siis mitä? Eihän mulla voisi olla ysiluokkalaista lasta....tai no, itse asiassa voisi :)