Mikä ihmeen iso-I

Jo muinoin ällistelin, kun joku oppilas lukion kolmosella kysyi ruotsin tunnilla: "Mikä ihme se tuo måste on tuolla keskellä lausetta, kun se aina esiintyy joka paikassa?" Ajattelin silloin, että ei tule mitään, reppuja tulee että roikuu. Mutta niin vain sekin oppi måsten ja pääsi ylioppilaaksi ja istuu jossain paperitehtaalla insinöörinä nappeja painellen päivätyönään.
Samoihin aikoihin englannin opettaja kertoi jonkun toisen ihmetelleen, mitä se iso I tekee keskellä lausetta. Sitäkin kun ilmenee vähän väliä, eikä kuulemma "ole koskaan opetettu!"

Noista ajoista on jo vierähtänyt vuosia, ja luulin noiden tapausten jäävän erikoisuuksiksi opettajaurallani. Mutta toisin kävi. Tuollaiset kysymykset alkavat olla yhä enemmän ja enemmän sääntö, eikä mikään poikkeus. Koko viikko meni nytkin ihmetellessä, miten oppilaat vuosi vuodelta tulevat lukioon yhä heikommin tiedoin. Yksi syy vähäisempiin tietoihin on tietysti se, että kursseja on nykyään kolme vähemmän kuin ennen vanhaan. Se ei kuitenkaan selitä sitä, että on oppilaita, jotka tulevat lukioon muistamatta käytännöllisesti katsoen mitään. Joku oppi lukion ekalla suurella vaivalla i-preposition ja väänsi sitäkin vielä väärään paikkaan. Jonkin ajan kuluttua tunnilla kyseinen henkilö tiedusteli, onko ruotsissa mahdollisesti muitakin prepositioita. Eräs toinen sentään osasi vastata, että on siellä ainakin från ja på.

Vai onko sitten niin, että oppilaalla ei ole enää niin suurta kynnystä olla kysymättä epäselviä kohtia. Hän uskaltaa ilmaista tietämättömyytensä herkemmin, mikä on vain hyvä asia. Aina ei opettaja tule ajatelleeksi, mitä kaikkea kenellekin jää epäselväksi. Jo vuosia sitten saksan tunnilla olin selittänyt suu vaahdossa, että infinitiivi on aina lauseen lopussa. Harjoitusta tehdessä tiedustelin eräältä oppilaalta sitten, miksi hän ei ollut laittanut infinitiiviä lauseen loppuun, johon oppilas tokaisi: "Kyllä minä aivan varmasti sen sinne panisin, jos vain tietäisin, mikä se on."
Tällä viikolla olen yrittänyt selittää ja neuvoa, miten tulisi lukea läksyjä, että oppisi parhaiten. Yritin neuvoa: "Ei kannata lukea: hauki on kala, hauki on kala". Tähän eräs oppilas totesi: "Miksi kaikki opettajat hokevat meille tuota samaa, mutta kukaan ei selitä, mitä se tarkoittaa?"
Niinpä niin. Kun vuosia selittää samoja asioita aamusta iltaan joka päivä, tulee tietynlainen harha: Eivätkö ne vieläkään ole sitä oppineet vaikka minä olen sitä jo vuosia selittänyt?