tiistai 14. elokuuta 2007

Helle jatkuu, muisti häviää


Tänään tapasin oppilaatkin. Jo parin tunnin kuluttua oli tuntu kuin kesälomaa ei ikinä olisi ollutkaan. Hiki virtasi ohimoilta, paita tarttui selkään, vaikka kaikki ikkunat olivat selkosen selällään. Ilmanvaihto ei toimi.
Jotkut oppilaista olivat kuitenkin pukeutuneet kuin pakkassäällä. Eivät kuulemma ilkeä laittaa kesävaatteita! Olivat välitunnilla jopa vinoilleet jollekin opettajalle, jolla oli kesämekko yllä: "Kylläpä sitä ollaan niin kesäisissä että!"
Outoa puhetta siinä mielessä, että joskus jotkut oppilaat ovat niin minimaalisen pienissä vaatteissa, että heitä luulisi yöklubien esiintyjiksi.
No, eihän siellä olekaan kuin lähemmäs kolmekymmentä astetta hellettä! Vanha kansahan sanoo villavaatteista, että kyllä ne saman kalvehtii kuin lämmittääkin.

Ruotsin kolmoskurssilla ei puolet oppilaista ollut saanut kirjoja. Kustantamo oli ilmoittanut, että vasta viikon, parin kuluttua! Kylläpä on taas hauskaa. Kurssi kestää kuusi viikkoa ja jos siitä kolmasosa ollaan ilman kirjoja, niin kiva kiva!

Muistini on tehnyt minulle kunnon tepposen. En millään muistanut, mikä oppikirja oli sovittu aloitettavaksi saksan abikurssilla. Katsoin listasta: joo, selvähän se, entinen kirjasarja.
Kysyin oppilailta, mikä kirja heillä oli. Osa oli ostanut listan mukaisen kirjan, osa oli ostanut sen, joka muistimme mukaan suullisesti oli keväällä sovittu, osa ei varmuuden vuoksi ollut ostanut mitään kirjaa. Taas kiva kiva! Kylläpä on mukava aloittaa opiskelu.

Onkohan helteen syy, että muisti tuntuu häviävän vähän joka asiassa. Jo toissapäivänä olin laittanut hyvissä ajoin pesukoneen päälle, että on sitten kaikki likapyykki pesty ja kuivanutkin, kun koulu alkaa. Vasta eilen illalla huomasin, että kone oli tehnyt työnsä ja pyykit odottivat kiltisti narulle pääsyä.

P.S. nuo kuvassa olevat eivät ole koneeseen unohtuneita kalsareita, vaan yritän siinä kuivattaa raparperin lehtiä kasvivärjäystä varten.

1 kommentti:

Vintage living kirjoitti...

Ei se mitään jos pyykit ovat unohtuneet koneeseen - ainakin täällä on ilma niin kosteata etteivät ne kuivu sen paremmin ulkona kuin sisälläkään, joten ihan sama vaikka makaisivat koneessa ;)