keskiviikko 31. lokakuuta 2007

Matkakuvia Rhodokselta

Ensimmäinen päivä Rhodoksella oli retkipäivä, jolloin kävimme Lindoksessa ja Filerimos-kukkulalla.
Kaksi seuraavaa päivää kuluivat tarkkaan kokoustaessa ja tämän vuoden projektia suunnitellessa ja edellisen talven projektituotoksia esitellessä. Samoin yksityiskouluun ja kreikkalaiseen projektikouluun tutustumisessa sujuivat loppupäivät.
Neljäs päivä oli koko aamupäivän virallisia tapaamisia saarten "maaherran" sekä Rhodoksen kaupunginjohtajan kanssa. Lisäksi oli Rhodoksen kaupungin vanhaan kaupunkiin ja linnoitukseen tutustuminen, joten "omaa aikaa" jäi ainoastaan kolme tuntia iltapäivällä ennen lähtiäisillanviettoa.



Ensimmäinen päivä oli retkipäivä. Yllä Galithea Springs -kylpylästä näkymä.

Lindos on Rhodoksen kolmesta antiikin aikaisesta kaupungista yksi. Näkymä akropoliilta kaupunkiin. Kaupunki sijaitsee saaren itärannikon puolivälissä.



Erikoinen hevosrotu oli kuolemaisillaan sukupuuttoon, kunnes löydettiin kukkuloilta vielä kuusi yksilöä, joista yritetään elvyttää kantaa. Rotu on tosi pieni, korkeus vain ihmisen vyötärölle saakka.

Saaren pohjoisosassa Filerimos-kukkulalla Ristin tie. Tien toisessa päässä luostari, toisessa päässä risti.

Lähtiäisillan ohjelmanumero: kreikkalaisia kansantansseja. Jopa meille opetettiin zorbasta ja muita tansseja.

maanantai 29. lokakuuta 2007

Uusia tuulia maailmalta


Projektikokous Rhodoksella on ohi, tässä muutama vaikutelma:

-Kivaa oli tavata jälleen erimaalaiset kollegat ja saada heistä hyviä kavereita ja yhteistyökumppaneita. Kumppaneinahan ovat meillä EU:n Comenius-projektissa Saksa, Slovakia, Puola, Kreikka, Italia, Espanja ja Turkki.

-Hämmästyttävää on se lahjojen runsaus, jota saimme sekä taannoin itse kokousisäntinä että nyt vieraina. Ei riitä, että vie mm. kaupunginjohtajalle, koululle ja projektiopettajille tuliaiset, vaan kokouksissa on joka maasta kiertämässä suklaata, keksejä sekä muuta hyvää aivan ylenpalttisesti. Lisäksi joka maan edustajat antavat kaikenlaista pikku pilpehööriä muistoksi.

-Hyödyllistä oli nähdä, miten suomalaiset koulut ovat tosi hyvin varustettuja: videot, tv:t, nauhurit, tietokoneet joka luokassa, kun taas tuolla ei yksityiskoulussakaan ollut edes kieliluokassa kuin taulu ja liitu. Uima-allas sen sijaan oli.

-Opettavaista oli nähdä, miten tekniikka kehittyy. Projektityötä tehdessä olemme oppineet näkemään tietotekniikan eri mahdollisuuksia. Power point, kuvankäsittely, äänen liittäminen kuvaan, videointi, videoneuvottelu jne. ovat aivan arkipäivää jo joka paikassa. Pienoinen pelko iskee, että suomalaiset ovat saavuttaneet tietyn tason tietotekniikassa ja jäävät junnaamaan hienoine laitteineen paikalleen, kun muut porskuttavat ohi.

-Ihmettä minusta, että olen projektin myötä kehittynyt englannin osaamisessa.

-Kauheaa oli ruoan haaskaus. Sitä ei tapahtunut joka päivä, vaan viimeisenä päivänä lounas kesti kaksi tuntia. Pöytään tuotiin ainakin kymmentä erilaista syötävää ja jokainen yksitellen, joten ei voinut etukäteen arvata, ettei tarvitse syödä itseään kylläiseksi jo alkumetreillä. Kun jo puhisimme ylensyönnistä, alettiin kantaa pöytään pääruokaa: erilaisia lihoja, perunaa jne, puhumattakaan jälkiruokakakuista.

Mutta eihän se siihen jäänyt. Illallinen alkoi kello 8 ja sama meno jatkui, nyt vaan kaksi kertaa runsaampana. Kukaan ei jaksanut syödä muuta kuin näykkimällä. Itkettää se ruoan määrän haaskaus.

Avartavaa on aina päästä käymään muuallakin kuin omalla postilaatikolla.

torstai 18. lokakuuta 2007

Syysloma alkaa


On eletty niin pitkälle, että alkaa syysloma. Huomenna vielä viimeinen koulupäivä, jonka jälkeen heti lähdemme englanninopettajan kanssa kohti Rhodosta Comenius-kokoukseen. Tapaan muun muassa vaihto-oppilaamme opettajia siellä sekä muita tutuiksi tulleita kollegoja ympäri Eurooppaa. Odotan pitkistä projektikokouspäivistä huolimatta saavamme vähän nauttia myös auringosta.

tiistai 16. lokakuuta 2007

Päivä vain vilahti


"Ajattele positiivisesti" on niin kulunut sanonta, että olen alkanut inhota sitä. Mutta koska tässä maailmassa on keksittävä kaikenlaisia selviytymisstrategioita, on kaikki kuitenkin kaikitenkin käännettävä omaksi edukseen. Tänään nimittäin saksan kaksoistunnin jälkeen kello puoli yksitoista eräs oppilas sanoi: "Kylläpä tuntuu kuin olisi jo iltapäivä kahden maissa".

Tuotahan nyt ei tietenkään pidä ajatella näin: "Voi, olenpa minä pitänyt pitkäveteiset tunnit, kun oppilaasta tuntuu kuin olisi jo koko päivä istuttu ja haukoteltu täällä".
Ei siis niin, vaan näin: "Jestas, kun minä onnistuin pitämään niin mukavat tunnit, että päiväkin vilahti ohi ihan silmissä".

lauantai 13. lokakuuta 2007

Ajantajukin on mennyt


Eri ihmisillä on todellakin erilainen tapa ilmaista sama asia. Pari päivää sitten kirjoitin, että koulussa pyöri pari nuorta tyttöä sijaisina. Niin kuin olikin, vähän päälle kaksikymppisiä molemmat.
Kun eilen pidin ruotsin sijaistuntia seiskaluokalle ja kysyin, kuka edellispäivänä heillä oli sijaisena, he vastasivat: "Joku nainenhan se oli, ei se niin kauhean vanha ollut". Näkökulma on meillä siis hieman erilainen.

Ja mikähän ihme se on. Kun aloin kysellä oppilaiden nimiä, oli tuttuja sukunimiä vaikka kuinka paljon. Aloin uteliaana tiedustella, ovatko he kenties joidenkin entisten oppilaideni sisaria tai veljiä. Kauhukseni kuulin, että suurin osa ei ole muinaisten oppilaideni sisaruksia vaan lapsia. Entiset oppilaani olivat järjestään näiden vanhempia tai setiä ja tätejä. Odotin jännityksellä, tulisiko isoisiä ja isoäitejäkin jo vastaan, mutta ei onneksi.

Ajan taju on minulla mennyt jo aikaa sitten muutenkin. Vaihto-oppilaamme on kotoisin Leipzigin läheltä eli samoilta seuduilta kuin missä olin 70-luvulla kuukauden kielikurssilla entisen Itä-Saksan alueella. Ajattelin, että nythän me voimme Susannen kanssa yhdessä kertoa entisestä DDR:stä abeille.
Mutta kuinkas kävikään. Hänhän onkin syntynyt vasta vuonna 1992. Ei hän tiedä mitään kommunistisesta Saksasta. Hän sanoi kyselevänsä ensin vanhemmiltaan! Mielenkiinnolla odotan, mitä hänen vanhempansa kertovat. Ovatkohan minun muistikuvani samanlaisia kuin heidän.

perjantai 12. lokakuuta 2007

Valokuvatorstain 63. haaste: Arki


Minun arkeni on tämän näköinen. Tämän kasan ääressä istun päivittäin, kollegojen kanssa saman pöydän ympärillä. Valokuvatorstain haastesana: Arki.

torstai 11. lokakuuta 2007

Vähiin käy


Kylläpä oli vähiin käynyt opehuoneen väki. Mitäpä minä juuri hiljattain kirjoitin työpaikallaolosta! Kaksi opettajaa on lähtenyt Ahvenanmaalle ruotsinopettajien kurssille, kaksi on jollain muulla kurssilla, kaksi on lähtenyt Petroskoihin Komi-Petroskoi-me -yhteistyöhankkeen tiimoilta, johonkin ympäristöprojektiin liittyen, yksi oli peräti sairaslomalla.
Poissaolijoita oli niin paljon, että vaikka siellä pyöri kaksi henkilöstövuokraamosta palkattua nuorta tyttöä sijaisina, riitti ylimääräisiä tunteja meille muillekin. Nuo sijaiset valittivat, että heille rahallisesti tämä keikka on plus miinus nolla, ellei peräti mene miinukselle: Linja-autossa 1½ tuntia 70 kilometrin päästä kouluun, illalla sama takaisin päin. Toinen oli joutunut tämän takia jopa perumaan yhden oman tuntinsa illalla kotipaikkakuntansa kansalaisopistosta, että kerkiää sijaishommat hoitaa!! Ja huominen päivä on meillä saman näköinen.